Saako alasti olla?
Suomessa voimme nauttia alastomuudesta kaikkialla, missä vallitsee sopusointu ympäristön ja siellä olevien ihmisten kanssa. Alastomana uiminen ja auringonotto on meille naturisteillekin kiusallista, jos se tapahtuu erittäin julkisella tai runsaasti kansoitetulla paikalla. Alaston auringonotto Helsingin uimastadionilla varmasti häiritsee muita, mutta viereisillä Keskuspuiston kallioilla asia on jo hyväksyttävissä. Naisten yläosaton auringonotto on sallittua Uimastadionillakin.
Ulkoilualueiden rauhallisissa metsissä nakusiltaan kuljeskelu on sallittua, mutta on ymmärrettävää sen voivan aiheuttaa hämmästelyä vastaantulijoissa. Lapset suhtautuvat pieninä usein hyvin luonnollisesti alastomuuteen. Perheiden on hauska olla yhdessä alastomina.
Kuntien uusi järjestyslaki (2003) poisti alastomuuteen aiemmin kohdistuneet rajoitukset ja nykyään kaikkialla saa olla alasti, kunhan siihen ei liity häiritsevää ja loukkaavaa käyttäytymistä. Rikoslaissa on selkeä kielto sukupuolisiveellisyyden rikkomisesta, mutta alastomuus itsessään ei ole kiellettyä. Keskeistä on, että alastomuus on samankaltaista yhdessäoloa kuin vaatteet päälläkin, mutta vaatteitta.